lauantai 18. helmikuuta 2017



English translation daily after Finnish text
No 2/2017

18.02.2017
Jo perinteeksi muodostunut kesän reissun "lukkoonlyömis" meetinki pidettiin messukeskuksen kahviossa MP-messuilla 4.2.2017.
Messut on muutenkin hyvä paikka tavata tuttuja ja niin tälläkin kertaa saman pöydän ääressä pyörähti viime kesän jutaukseen osallistuneita joiden kanssa vaihdettiin kuulumisia ja kertoiltiin ensi kesän suunnitelmista.



Messuilla toki ehdin kierrellä ympäriinsä ja bongasin sieltä varsinaista nostalgiaa:

Juuri tälläinen violetti-valkea Yamaha R5 350 vm -71 oli ensimmäinen rekisterissä ollut moottoripyöräni jolla tuli ensimmäinen lapin reissu tehty joskus kauan sitten 70-luvun lopulla.
Käytiin sitä jo silloin Norjassa pyörähtämässäkin.

Kun kahtena edellisenä kesänä on tullut käytyä pohjoisessa niin nyt päätettiin suunnata etelämmäksi.
Ensi kesän reissu on siinäkin mielessä uutta että vaikka moottoripyörät on tehty ajoa varten niin päätimme aloittaa kesäkuun alussa matkan siivillä ja lähettää pyörät rekalla Suomesta Espanjaan Malagaan.
Kaikki messuilla tapaamamme tutut vaikuttivat tyrmistyneiltä päätöksestämme pistää pyörät rekkaan sen sijaan että olisisimme ensin ajaneet niillä Malagaan ja sitten takaisin...
Samanlaista väätöä näkyyy olevan ORG:n nettifooromillakin 😁
Meidän tapauksessa asia on aika yksiselitteinen, lomaa ei ole rajattomasti, juhannukseksi on tultava takaisin kotiin eikä se ajaminenkaan ole ilmaista.
Tästä reissusta on puhuttu jo useita vuosia ja tämä on meille ainoa mahdollinen tapa toteuttaa se.

Se siitä, alustava matkasuunnitelma on seuraava:
Malagasta jatketaan ajamalla Portugaliin ja pohjoiseen Pyreneiden vuoristoon, Andorran kautta Ranskaan. Sieltä pohjois Italian kautta koukaten Sveitsiin, Liectensteiniin ja Itävaltaan, josta Puolan kautta Baltiaan ja Tallinnasta laivalla  kotiin Suomeen.
Tarkkaa matkasuunnitelmaa ei ole tehty, eikä tehdäkään etukäteen vaan tarkoitus on mennä sen mukaan mikä tuntuu hyvältä. Kesäkuun alkukin aiheuttaa omat haasteensa vuoristoisilla alueilla.
Ainoa mitä on luvattu, on tulla takaisin kotiin juhannukseen mennessä.


Already as a tradition we had a meeting to confirm where to go next summer in the upper floor cafe of Helsinki Messukeskus, Expo and Convention Centre as they had annual Motorcycle Exhibition 04.02.2017.
It's also a great opportunity to meet friends and also this time we met participants of last year bike tours and chattered about plans for plans of this year. 
Of course I had time to wander around and spotted real nostalgia:
Just like that was my first street legal bike, violet-white Yamaha R5 350 from 1971 with that I made my first ride to Lapland long time ago at the end of 70's.
That was also my first time to visit Norway.

As we have now been in north in last two years we decided to go south this time.
Next summer ride is also new to as on that way even though the motorbikes are designed to ride, we decided to load them to a truck and send them to Malaga Spain and just fly there.
Everyone that we me at the exhibition were shocked about transporting the bikes by truck instead of driving down there and back using our bikes...
Similar debate I have notice on internet chat of ORG site 😁
For us the decision was simple, summer vacation is limited, we have to be back home for Midsummer and driving from Finland to Malaga costs more that truck + flight ticket.
We have planned this ride for years and for us this was the only realistic way to do it.

So that's about it, this is the preliminary plan for this summer:


From Malaga we'll continue by bikes to Portugal and north to Pyrenees mountains, via Andorra to France. From there to northern Italy, Switzerland, Liechtenstein and Austria.
Then to Czechia, Poland and Baltic countries, finally from Tallinn using ferry to Finland.
Exact plan does not exist yet and will not be done by forehand as the idea is to go on by feeling. Also the early June will give own challenges on mountains.
The only thing that we have promised is to be back home before Midsummer.



lauantai 21. tammikuuta 2017


English translation daily after Finnish text
No 1 / 2017

Uusi vuosi, uudet kujeet.

Viime vuonna ei reissublogeja syntynyt vaikka pyörällä tuli ajettua ihan mukavasti, aina pääsiäisestä syyskuun lopulle ja kilometrejäkin kertyi noin 16000.

Tänä vuonna päätin tehdä yhden enemmän ja vähemmän moottoripyöräilyä sivuavan blogin johon tulee tekstiä vaihtelevasti mielialan mukaan, ainakin kesän reissulla on tarkoitus kirjoitella päivittäin.

Talvella 2015-16 Suzuki sai uuden touring plexin, jäähdyttimen suojuksen, pohjapanssarin, peilien jatkeet ja E-Baysta löytyi LED valot jotka sopivat kaatumarautojen vahvistuslenkin sisälle.
Pääsiäisenä kävin pyörähtämässä Puumalassa vaan ei ollut rantakahvila vielä auki,
paluumatkalla Pistohiekan kohdalla pysähdyin kuvaus tauolle.
Taitaa olla tullut otettua vuosien varrella useampi kuva samassa paikassa.

Suzukin varustelukierre jatkui vielä korotetun satulan hankinnalla joka on sopivampi 183 pitkälle kuskille kun satuin taas kerran asioimaan huollossa samaan aikaan kuin maahantuojan perinteinen koeajokiertuekin.
Edellisellä kerralla  vuonna 2014 käynti tuli aika arvokkaaksi kun lähes uusi DL 650 vaihtui DL 1000 malliin vaikka aiemmin MP-messuilla uutta tonnista koeistuessani olin vannonut itselleni etten vaihda pyörää vielä muutamaan vuoteen. 
Sen siitä saa kun tulee paikalle räntäsateessa ainoana ajaen kaksipyöräisellä ja joutuu lähes "pakotetuksi" koeajolle uudella mallilla
En toki ole kauppaa ole katunut, on uusi tonninen sen verran mukavampi pitemmillä taipaleilla.

Keväällä työt toivat minut takaisin Suomeen, tosin edelleen reissutöihin. 
Kun työssäni en juurikaan tarvitse  autoa niin päätin ajaa tämän kesän pyörällä,
mistä kyllä lankeaa kyseenalainen kiitos Suomen tulli viranomaisille jotka ensin neuvoivat miten menetellä vanhan autoni kanssa ja sitten täysin päinvastaisilla päätöksillään estivät minua tuomasta uudempaa autoani verottomana Suomeen.
No ei vitutukseen kaikki kuole.

Eli niin sitä oltiin taas Helsingissä ja useampana iltana tuli ajeltua pääkaupungin ympäristössä josta löytyy vallan mukavia mutkateitä. 
Pari kertaa tuli osallistuttua MotOrg ry:n ilta-ajeluihin. Vallan mukavaa touhua.
Kaiken parasta oli kuitenkin kerhon järjestämä ajotaitokoulutus jota ei voi liikaa kehua.
Vielä kerran iso kiitos kouluttajille

Kesäkuun alussa lähdin McHuurteen järjestämälle Atlantinvalli 2 jutaukselle pohjois Norjaan. Tämä reissu oli jatkoa edellisvuotiselle ykkös osalle.
Matka alkoi Kemistä Ruotsin halki Norjaan Bodoon, sieltä Narvikiin, Harstadiin ja takaisin Ruotsiin Kiirunaan. Reissusta on enemmän juttua McHuurteen You Tube videoilla.
Ensimmäiseen pääsee tästä:
https://www.youtube.com/watch?v=9Pks4eMlTIU


Pysähdys Norjan tuntureilta meren rantaan laskeuduttaessa

Norjalaista "kassilohta" kasvamassa

Adolfin tykki
http://www.nordnorge.com/EN-sor-troms/?News=194
Kiirunasta järjestetyn ohjelman jälkeen vakioporukkamme, Jorma, Mika, Pekka ja minä oli tarkoitus jatkaa Suomeen Leville ja sieltä muutaman ennalta määrittelemättömän etapin kautta takaisin kotikonnuille.
Vaan säät teki jälleen kepposen ja pohjoisnavalta etelää kohti vyöryvä myrskyrintama pakotti meidät muuttamaa suunitelmiamme.
Niinpä ajoimme porukalla Kiirunasta Kemiin ja sieltä etelään kotia kohti yhtäsoittoa vain tankkaus ja ruokatauot pitäen.
Alussa lämpötila laski 2 astetta pakkasen puolelle ja lunta satoi aivan vaakasuorassa kuten lumen tulon vaihduttua vesisateeksi bussibysäkillä pyörästä otetusta kuvasta on vielä nähtävissä.
Vettä sitten riittikin myrskytuulen kera aina Kuopion eteläpuolelle saakka ennenkuin saderintama väistyi itään ja kotiin tullessa jo paistoikin aurinko.
Lämmin sauna teki todella hyvää 940 km päivämatkan päälle!



Lumikuorrutettu Suzuki / Suzuki covered by snow
Kesän viikonloppuina ajelin suorinta tietä kotiin kun vaan töistä pääsin irti ja sunnuntaisin aina uutta reittiä motareita vältellen takaisin Helsinkiin.
Eipä ole autolla ajaessa tullut mieleenkään kuinka paljon mukavia mutkateitä eteläisestä Suomesta löytyy. 
Dead End 
Kesämyrskyn jäljeltä puita oli tien varrella nurin ja kuvassa oleva kiinteistölle vievä tie oli kirjaimellisesti poikki. 


Elokuussa oli Imatranajot.
Vuoden 1986 jälkeen katuradalla ei ole enää ajettu kilpaa ( ainakaan virallisesti) 
1999 alkaneita Muistojenajojakin kävin pariin otteeseen katsomassa mutta on todella hienoa että Imatralla ajetaan taas kilpaa katuradalla.
Tulee ihan nuoruus mieleen, tosin enää ei telttailu innosta mutta muuten kisatunnelmaa riitti.
Ensi kesänä taas Imatralle.

Pieni pyyntö järjestäjille: Tarroja kiitos!

Syyskuussa lähdettiin taas porukalla McHuurteen reissulle, tällä kertaa Lieksan seudulle katsomaan talvisodan aikaisia taistelupaikkoja.

Suomen sodanjälkeisten rajojen sisäpuolella ei ole kovinkaan monta paikkaa joissa on taistelu 2. maailmansodan aikana Neuvostoliiton joukkoja vastaan; Raatteen tie, Kuhmon alue ja Lieksan alue. Lisäksi taisi olla jotain yksittäisiä taisteluita Suomenlahden saaristossa,
muutoin sota käytiin Karjalan alueella.
Briefing
Lieksan reissusta, Talavisotajutaus IV on videomateriaalia McHuurteen YouTube sivuilla,
linkki:
https://www.youtube.com/watch?v=yRpX7BRKizQ
Bikers of "Talvisotajutaus IV"

Jutauksen jälkeen Jorma, Pekka ja minä jatkoimme matkaa Suomen ja samalla EU:n mantereen itäisimpään pisteeseen. Tätä kauemmaksi ei ole asiaa ilman viisumia.


Eastern most point
Vuonna 2016 ei sitten tullut käytyä kertaakaan pyörällä Venäjällä yli kymmeneen vuoteen,
joten tänä vuonna mennään taas.




New year, new tricks.
Last year I just did not wrote any blog even though I rode from Easter till the end of September about 16000 kilometers.
This year I decided to write one blog more or less about motorcycling writing now and then depending on my mood, at least on the summer tour I'm planning to write daily.

During the winter 2015-16 Suzuki got new touring plexy, protection panel for cooler, engine protection panel and from E-Bay I found LED lamps just right size to fit the crashbar loop.
At Eastern I drove to Puumala just to notice that the cafe in port was not yet open and on the way back I stopped at Pistohiekka for a photo.
I remember having shoot a lot photos at the same place during the past years.

Building my bike continued by a higher saddle more suitable for 183 cm tall driver as I happened to visit the local dealer at the same time as Suzuki importer had their annual test drive tour.
Previous time in spring 2014 was quite expensive for me as my almost new (3 years old) DL 650 was replaced to new DL 1000 even though I had promised to myself earlier that year when I saw the brand new model that i do not buy a new bike during next few years.
That's what you get when you came on site as the only one driving your bike on snowing day and the you are almost "forced" to take a test drive with the new model 
I have not regretted that deal as the bigger V-Strom is so much better especially on the long journeys.

In spring my employer moved me back to Finland, anyhow not to my hometown so I still living weeks away from home.
As I do not really need a car for my work, I decided to drive this summer by my bike.
This happened also thanks to Finnish Customs who first advised me how to do with my old car but then turned totally their mind so their official decision pretended me to bring my car as tax-free to Finland.
F..k them.

So once again I was in Helsinki and on several evening after work I just rode just around our capital city where there are just nice windy roads not too far away.
A couple of time I joined evening riding organized by motorcycling club MotOrg.  That was nice.
But best of all was the three evening training session of bike handling they organized.
That was really magnificent, so once again great thanks to the instructors!


Beginning of June I took part of Atlantic Wall ride 2, organized by McHuurre to northern Norway. This ride was next part of similar ride in year 2015.
We started from city of Kemi in Finland to Sweden and Norway Bodo, then Narvik, Harstad and finally back to Sweden Kiruna.
More about this ride on YouTube videos made by McHuurre.
Link for the first one:
https://www.youtube.com/watch?v=9Pks4eMlTIU
Ferries in Norway for crossing gulfs or as Norwegian says fjords are quite spacy


After Kiruna our regular team Jorma, Mika, Pekka athe wether mnd me were planning to ride to Finland Levi and from there back to south slowly without any plan.
But the storm coming from North Pole forced us to change our plan so we rode together quite busy from Kiruna to Kemi and from there to home only stopping for fueling and eating.
At first the temperature dropped 2 degrees under water freezing point and it was snowing horizontally. You can see the remains of the snow on the photo of my bike taken on a bus stop after the temperature had raised a bit.
Rainy weather with strong wind continued the whole day until the city of Kuopio as the rain moved to east so when I reached home the sun was shining.
Warm sauna after 940 km ride was brilliant!

Summer weekends I rode directly to home as soon as it was possible after work and on Sundays finding a new route back to Helsinki not using the highways. 
Never thought when driving a car how many nice windy roads there are in southern Finland.

After a summer storm I saw a lot of fallen trees at the sides of the road and a road that was literally blocked!

August the Imatra road racing tradition was brought to live again.
After 1986 when they stopped racing there has been a long cap. 1999 they started to arrange Memorial meetings where drivers rode some laps with their old racing bikes but that was not the same.
Not the races are back and its fine to see that the feeling is the same as when I was young, just no more camping for me...
I'l be there fore sure this year again.

In September we joined again McHuurre tour, this time to Lieksa area to see old remains of Winterwar fights.
Inside current area of Finland there is not many locations where Finns fought against Sovient red army during the 2nd World War, the road of Raate, Kuhmo area and Lieksa area. Some individual attacks were also at the isles of Finnish Gulf, otherwise all battles were at the territory of Karelia.
There are videos of this tour on YouTube sites of McHuurre.
Link to the first one:
https://www.youtube.com/watch?v=yRpX7BRKizQ

After the organized tour Jorma, Pekka and I rode to the easternmost point of Finland that is also the easternmost point of European Union continent.  
No way to further east without visa.

Year 2016 was the first time during past 10 years that I did not rode to Russia with my bike, so this year I'll go there again.